Torstai 19.3 Jouffroy d'Abbans Vocational School ja työpaikkavierailut

Kolmas aurinkoinen päivä alkoi siirtymisellä Besançonista Baumes les Damesiin. Hannu ja Joona jättivät naisväen sinne ja jatkoivat toiseen kaupunkiin. Matkalla nähtiin vähän maisemiakin, muuten itse Besançon jäi vieraaksi. Baumes les Dames oli viehättävä kukkuloiden keskellä sijaitseva n. viiden tuhannen asukkaan kunta.

Vierailimme Jouffroy d'Abbans koulussa. Koululla oli mahdollisuus valvottuun liikuntaan koulun kunto-/ liikuntasalissa. Koululla oli myös asuntola, jossa asui jopa 14-vuotiaita opiskelijoita. Siellä saimme tutustua erityisesti terveysalan ja vanhustyön koulutusohjelmiin. Meille esiteltiin myös muita koulutusaloja mm. sähkö- ja automaatioaloja. Osallistuimme oppitunnille, jossa mm. harjoiteltiin vuoteen petaamista.


Yhden ryhmän opiskelijat esittelivät meille kahden vuoden pituista koulutustaan, joka tähtäsi kotiavustajan tehtäviä muistuttaviin töihin. 

Vierailimme myös kehitysvammaisten opiskelijoiden luokassa, jossa opiskelijat esittelivät meille innokkaasti töitään. Opiskelijat saavat olla koulussa 20 vuotiaaksi. Opintoihin kuului arjen taitojen opiskelua, itsenäisen selviytymisen tukemista sekä työharjoittelua. Koulun aikana heille etsitään sopivaa työpaikkaa. Työpaikkoja on löytynyt esimerkiksi pesulasta ja omenamehupuristamolta. 


Meihin teki suuren vaikutuksen ihastuttava opettaja, jonka päätyö on ylläpitää koulun kirjastoa ja organisoida erilaisia näyttelyitä ja projekteja. Tämän hetken näyttely koski sukupuolten välistä tasa-arvoa. Teemoja olivat esimerkiksi lasikatot, seksuaalinen häirintä ja lähisuhdeväkivaltaa. Kirjastossa toteutetiin lukemisen harjoittelua, jonka tarkoituksena oli saada nuoret lukemaan enemmän ja suhtautumaan tietoon kriittisesti.


Vierailimme myös Hopital Local Baume Les Damesissa, joka oli ikääntyneiden palveluasumista ja sairaalamaista toimintaa yhdistävä yksikkö. Keskiössä oli asukkaiden omatoimisuuden tukeminen ja mahdollisimman hyvä loppuelämä. Yksikössä asui myös vierailun aikana päivänokosilla ollut Frisquette-kissa. 


Päivän toinen työpaikkakäynti tehtiin yksityiseen päiväkotiin, jonka spesialiteettina oli ympäristöystävällisyys. Päiväkodissa ei ollut laisinkaan roskiksia. Käytössä oli esimerkiksi kestovaipat ja kangasnenäliinat. Ruuantähteet syötettiin kanoille. Työntekijät myös tekivät itse ekologiset pesuaineet. 


Päivän päätteeksi matkustettiin junalla Belfortiin, josta hypättiin miesväen kyytiin ja kurvailtiin Saint Louisiin. Saint Louisissa illallinen ja unille.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Follereau vocational school 19.3.2026

Keskiviikko 18.3 hetki vapaa-aikaa Dijonissa